torstai 28. heinäkuuta 2011

Talo kohoaa!

Lattialämmitys on asennettu ja lattiavalu tehty. Lattiavalu siirtyi viime torstailta perjantaille sateiden vuoksi, mutta saatiin perjantaina kuitenkin hyvin tehtyä (tai siis homman hoiti ammattilainen, emme me itse). Muutama juttu putkimiehen jäljiltä täytyi korjata tai siis kutsua putkimiehet takaisin ennen valua, mutta muuten kaikki meni ok.






Maanantaina tulivat Talotekon asentajat ja kylläpä siellä oli jo kovasti runkoa pystyssä! Täytyy ladata kuvat pian tänne blogiin, kunhan saisimme ne ensin koneelle. Nyt on hetki aikaa itsellä hengähtää, kun Talotekon miehet hoitavat hommaa. Huomenna asuntomessuille ja loppuviikosta tulevat ulkolaudat meille maalattaviksi. Ne on siis tarkoitus itse naputella sitten paikoilleen. Talon sävy täytyisi siis nyt alkuviikosta viimeistään päättää nopeasti. On siis tietenkin ideioitu jo pitemmän aikaa, mutta tarkka sävy vielä löytymättä. Pitäisi ehtiä tarjouksiakin maaleista kysyä.

Nyt on mukava käydä tontilla katsomassa, kun talo alkaa kummasti muodostua. Ruokailuerkkeri tuntuu tilavalta, samoin vieras/työhuone, olohuone sen sijaan tuntuu pienehköltä. Itsehän me pienennettiin hieman olohuonetta, jotta saimme vierashuoneeseen enemmän tilaa. Mutta eiköhän sinne sohvakalusto ihan hyvin mahdu  :)  Muut tilat tuntuvat ihan sopivilta ainakin tässä vaiheessa ja avonaisuus keittiön ja olohuoneen välillä tuo lisätilaa olohuoneeseenkin.

1 kommentti:

  1. Tuo onkin parasta, kun alkaa käytännössä tapahtua! Meillä on tontilla pian LVI asennukset käynnissä. Itse odotan eniten sitä sisutusosiota. Pikku hiljaa, kyllä se tästä!

    VastaaPoista