perjantai 30. joulukuuta 2011

Kiirettä meinaa pitää seinien levytysten kanssa

Taas blogirintamalla hiljaista kun raksalla ja kotona kiirettä. Tasoitemiehet tulevat viikolla 3 ja nyt onkin sitten hieman kiire levytysten kanssa.  Viikon isyyslomasta tuli raksaloma ja joululomat jäivät lyhyeksi. Toki siis pyhät oltiin kotona, mutta nyt välipäivät mies on rakentanut aamusta iltaan ja saanut onneksi apuakin kavereilta ja velipojilta! Monta juttua on semmoista, että kun ensimmäistä kertaa tekee, niin on vähän hidasta. Mies tuskailikin eilen, että monesti kun oppii jonkun jutun tekemään näppärästi niin se homma loppuukin jo. Mutta ei silti kyllä haaveilla toisen rakentamisesta! Eilen oli kaveri auttamassa levytyksessä ja viemäriputkien koteloinnissa. Kaverilla oli onneksi kokemusta hommasta, mies totesi, että häneltä olisi mennyt miettimiseen taas aikaa, kun taas kaveri tiesi heti miten kannattaa tehdä. Jospa sitä itse voi sitten joskus olla talkoolaisena meitä auttaneille!









Laatat päätettiin, mutta harmi kun ovat tarjoukset aina kokonaistarjouksia. Löydettiin kaakelikeskuksesta samankorkuista valkoista laattaa kuin mitä meidän Pukkilasta ottamat värilliset laatat ovat. Pukkilalta niitä ei löydy, mutta jos ei oteta niiltä valkoisia laattoja, niin joudutaan maksamaan enemmän lattioiden ja tehosteseinien laatoista. Keittiön välitilaan ei tiedetä vielä mitä otetaan.

Säikähdettiin vähän, että tehtiinkö tyhmästi kun ei otettu Asta-messuilta kodinkonepakettia, näin jälkikäteen vertaillessa siellä oli ihan hyviä pakettitarjouksia. Mutta onneksi saatiin Lietsun Expertiltä aika vastaava tarjous! Meinattiin ottaa Siemensin koneet, toivottavasti ei ole erehdys!

Voi kun ehtisi joku päivä kiertelemään ja katsomaan seinien sävyt ja tekemään kaupat lattiasta! Portaat saatiin viime viikolla mietittyä ja tehtyä niistä kaupat.

3 kommenttia:

  1. Toivottavasti pienin mies on ollut tyytyväine tapaus, näyttänee olevan sullakin ihan hommaa, kun J rakentaa! Hienoa, että J:kin on saanut raksalle apua ja seuraa.

    Huoh, kylläpäs me päästään tässä vaiheessa helpolla. (Nimim. just käytiin talopakettiin kuuluvan sisustussuunnitelijan kanssa laittamassa alulle tapetti, laatoitus yms. jutut.)

    Onnea vuodelle 2012, oman kodin vuodelle:)!

    Ellun kana Raahesta

    VastaaPoista
  2. On onneksi tyytyväinen tapaus ja isoveli innokas hoitaja, tosin vähän turhankin innokas aina välillä :)

    Teillähän on edistyksellistä, kun pinnat jo kohta tiedätte ;) Meillä on laatat valittuna ja lattiat kutakuinkin päätettynä, mutta milloin me oikein ehdittäis tapettikauppaan yhdessä?!?

    VastaaPoista
  3. moi taas :) taas teitä täällä kaipaillaan, miten homma etenee?

    VastaaPoista